torstai 11. heinäkuuta 2013

HUSTLEN KEITTIÖSSÄ: HARJUN MAKKARATEHDAS



Viikkoja taaksepäin sain käteeni repäistyn lapun, mistä löytyi "Makkara-Jarin" puhelinnumero. Tämä kyseinen lappu ei suinkaan tarttunut mukaan baarista, vaan ihan siveellisissä merkeissä Hustleen liittyvän tapaamisen yhteydessä. Sovin Makkara-Jarin kanssa tapaamisen "nistipuistona" paremmin tuntemaani Katri Valan puistoon Sörkan uumeniin. Saavuin paikalle, ja kuinkas kävikään: Jari ei ollut yksin. Siellä oli toinenkin nuorimies. Makkara-Reimo. Ja satoja muita Kallion Puistokirppikselle osallistuneita. Sainpa vielä tietooni, että sanan makkara eteen tulee liittää raaka. 

Raakamakkara.

Jos jollekin on epäselvää mistä on kyse, niin raakamakkara eroaa tavallisesta makkarasta sillä tavalla että se vaatii kypsennystä ja yleensä, ainakin tässä tapauksessa se on kokolihaa lukuunottamatta siinä käytettyjä mausteita ja yrttejä.

Reimo: Kaikki käyttämämme raaka-aineet lihoista majoneesissamme käytettyihin tomaatteihin asti ovat kotimaisia. Esimerkiksi näissä seitsemän chilin possumakkaroissa, joita tulemme myös Hustlessa tarjoamaan, olemme käyttäneet possun potkaa. Liha karitsamakkaroihin tulee Ahvenaanmaalta. Toimimme yhteistyössä Reininlihan kanssa. Reininliha on meille vanha luotettava tuttu keittiömaailmasta. 

Reimo painottaa, että heidän makkaransa ovat mausteisia, ei tulisia. "Olisi niin helppoa tehdä tulisia makkaroita." Reimo ja Jari eivät päästä itseään helpolla, vaan he haluavat maun säilyvän pitkään ja kehittyvän kielellä niin sanotusti. Voiko tosiaan seitsemän chilin makkara olla tulisen sijaan mausteinen? Tämähän täytyy testata.








"Voiko tosiaan seitsemän chilin makkara olla tulisen sijaan mausteinen? Tämähän täytyy testata."




Seitsemän Chilin possumakkara todellakin on mausteinen ja maukas. Kuten luvattua, maku säilyy pitkään kielellä. Makkara on kääritty ohuttakin ohuempaan rieskamaiseen leipään, minkä päälle on taivaallisen majoneesin kaveriksi ripoteltu tuoretta kotimaista lehtipersiljaa. Näyttää vahvasti siltä että Hustle HKI:stä lähdetään kotiin vatsa täynnä.


Makkaroita on myynnissä tällä hetkellä Kumpulan Kyläkaupassa, Merihaan ja Myllypuron K-kaupoissa, sekä Sannin Ihanakahvilassa. Kannattaa myös käydä checkaamassa Reinin Lihan valikoima Hakaniemenhallissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti